Kuvaus
HYLJE Touring Pro on ammattikäyttöön suunniteltu kaksiosainen moottorikelkkailupuku. Kelkkailun lisäksi Touring Pro pukee mainiosti myös koirasafari- ja hissiammattilaisia sekä muita kylmissä olosuhteissa aikaansa viettäviä. HYLJE Touring Pro -takki on ennen kaikkea lämmin. Se suojaa käyttäjäänsä viimalta ja pakkaselta, ja sen kanssa on kelkan ohjaimissa istuminen on mukavaa. Sivusaumoissa olevien vetoketjujen ansiosta takki on helppo sovittaa omaan ajoasentoon sopivaksi niin, ettei takki jää pullottamaan tai kiristämään mistään pitempäänkään istuessa. Kestävät vetoketjut ovat omiaan myös asiakkaiden käytössä, sillä ne kestävät hyvin jatkuvaa pukemista ja riisumista.
HYLJE Touring Pro -takki on suunniteltu niin, että se yllä voi tehdä pitempiäkin reissuja. Takissa on kaksi isoa rintataskua, joita on helppo avata ja sulkea pitkien vetoketjun vetimien ansiosta. Lisäksi takin edestä löytyy avonaiset lämmittelytaskut. Kännykkä ja muut lämpimämpää säilyttämistä vaativat tavarat sujahtavat kätevästi vetoketjulliseen povitaskuun tai napoleontaskuun. Jos alamäki vetää puoleensa, löytyy takista myös hihatasku esimerkiksi hissilipulle.
HYLJE Touring Pro -takissa on säädettävä kaulus. Tarratampeilla kaulus on mahdollista säätää niin, ettei viima pääse puhaltamaan kauluksesta sisään. Eristystä lisää irrotettava ja säädettävä huppu, johon on mahdollista tilata erikseen villisupinkarvainen reunus, joka suojaa kasvoja tuulelta ja pakkaselta. Takin etuvetuketju kätkeytyy tuplatuulilistojen alle, joten raskaammallakaan kaasulla ajavat eivät palellu Touring Pro yllään. Takin hihansuista löytyy sekä resorit että tarratampit, jotta kädet pysyvät lämpiminä. Näkyvyydestä pitävät huolen rinnasta, hartiosta ja hihansuista löytyvät heijastinnauhat.
Takin vyötäröllä on D-lenkki kelkan hätäkatkaisijaa varten. Lisäksi takin takakappaleessa on kuminauha, jotta takkia on helppo säätää eri kokoisten käyttäjien mukaan tarpeen niin vaatiessa. HYLJE Touring Pro -takki on suunniteltu käytettäväksi yhdessä HYLJE Touring Pro -housujen kanssa, ja kokonaisuutta on saatavilla sekä musta-punaisena että musta-sinisenä. Takki tai housut voidaan kuitenkin hankkia myös erikseen. Pukua on kehitetty tiiviissä yhteistyössä Pohjois-Suomessa toimivien kelkkasafariyrittäjien kanssa. Se on suunniteltu myös niin, että takkiin on helppo brodeerata yrityksen logo.