Tarina
Kukapa ei haluaisi tulla tituleeratuksi lämpimänä, mukavana ja luotettavana kumppanina, joka matkaa vuodesta toiseen yhdessä kanssasi unohtumattomiin seikkailuihin tai kestää työn touhussa tuulet ja tuiskut? Sellainen on HYLJE-haalari. Me Hylkeellä tiedämme, mitä tarvitaan pohjoisissa olosuhteissa ja suomalaisessa luonnossa liikkumiseen. HYLJE-haalarit on kehitetty vuosikymmenien yhteistyössä asiakkaidemme kanssa ja niiden huolella viimeistellyt yksityiskohdat pitävät huolen siitä, että haalarit toimivat juuri siinä tarkoituksessa, johon ne on suunniteltu.
“Hopeahaalarissa tarkenee aina.”
Suomessa suunnitellusta ja Virossa valmistetusta HYLJE-mallistosta löytyy luottokuoma niin kelkka- tai valjakkoreissulle äärimmäisiin pakkasolosuhteisiin, tosilämmittäjä revontulien ihailuun, toimiva kumppani pilkkimiseen, tuulelta ja vedeltä suojaava kalakaveri veneeseen kuin kelpo kaverus ihan vain talviseen ulkoiluun ja viileän kelin harrastuksiin luonnon helmassa.
Taattua suojaa ja toiminnallisuutta pohjoisissa oloissa
HYLJE-haalarit saivat alkunsa 1970-luvun Kaarinassa. Myöhemmin Eelis Känsälä jatkoi haalarien valmistusta Lomatex-merkillä. Sittemmin haalareiden valmistus siirtyi Rovaniemelle, jossa niitä testasivat paikallisen moottorikelkkatehtaan testikuljettajat. Ylivoimaisen lämpimät haalarit testattiin ja todettiin toimiviksi kylmän sodan pyörteissä myös vuonna 1985, kun neuvosto-ohjus putosi Inarinjärveen. Tuolloin haalarit lämmittivät Ylen toimittajia ja kuvausryhmää. Jo alkuajoista lähtien HYLJE-haalarit ovat olleet myös kelkkasafarien suosiossa, sillä ne ovat kestäneet asiakaskäytössä moitteettomina vuosikausia.
Vuonna 1996 HYLJE-haalarit myytiin Luhdalle, jonka suojissa brändi oli menettää tarinansa. Lopulta vuonna 2015 Eelis Känsälän poika Jaakko osti tuotemerkin ja alkoi valmistaa haalareita Suomen Laatuhaalarit -nimen alla sellaisina, kuin ne Hylkeen kulta-aikoina tunnettiin. Lietolaisen Topper Uniformin omistukseen haalarit siirtyivät vuonna 2017. Hylkeen tie on sittemmin päätynyt entisen Topper Uniformin yrittäjän Mia Ruusumon mukana Naantaliin, jossa se jatkaa taivaltaan Hylje Wear / Ruusumo Family Group Oy:n omistuksessa.
Jo Jaakko Känsälän aikoihin HYLJE-haalareita kehitettiin yhdessä viranomaisten kanssa. Yhteistyö jatkuu tänäkin päivänä. Se takaa, että haalarit läpäisevät useamman erilaisen testin hyvinkin haastavissa oloissa. Me Hylkeellä olemme ylpeitä siitä, että HYLJE-haalarit vastaavat vaativien käyttäjien tarpeisiin ja kestävät käyttöä vuodesta toiseen.
Asiakkaamme ovat olleet vuosien saatossa erittäin tyytyväisiä omiin Hylkeisiinsä. Otamme edelleen mielellämme vastaan käyttäjäkokemuksia ja kehitysideoita, jotta voimme tehdä Hylkeistä vieläkin parempia.
“Vieläkin on jemmassa 86-mallin haalarit.”
Tutustu ohjuskriisiin ja bongaa alkuperäiset HYLJE Hopeahaalarit >
Vastuuta luonnosta ja ympäristöstä
Kestävän ajattelun ja vastuullisuuden pitäisi olla kaikille talven ystäville tärkeä juttu. Hylkeellä se tarkoittaa pitkäikäisiä haalareita, jotka säilyttävät ominaisuutensa vuosikymmenienkin käytössä. Lisäksi annamme haalarille huolto-ohjeet ja autamme mielellämme haalarihuollossa, jotta voit nauttia HYLJE-haalaristasi mahdollisimman pitkään.
Kaikki HYLJE-haalarit suunnitellaan Suomessa ja ommellaan Virossa. Kankaamme ja muut valmistusmateriaalimme valitaan huolellisesti ja ympäristöarvoja kunnioittaen. Tuotteiden varastointi ja logistiikka sijaitsevat Turun kupeessa Naantalissa, josta toimitamme Hylkeet joustavasti ja ripeästi niiden uusille kumppaneille. Pohdimme jatkuvasti uusia tapoja toimia kestävämmin ja vastuullisemmin, jotta planeettamme voisi paremmin myös tulevaisuudessa.