
HYLJE Professional lämmittää talviuimaria
Jukka Rantala HYLJE Professional -haalarissa Talviuinnin SM-kisoissa 2019
Talvinen vapaaehtoistyö vaatii arvoisensa varusteet. HYLJE Professional -haalari on suunniteltu aktiiviseen talviharrastamiseen, joten se sopii moneen menoon muuallakin kuin jäällä.
Navakka tuuli puskee luihin ja ytimiin. Korvissa humisee ja tekee mieli vetää huppu tiukasti päähän, ettei viima pääse kauluksesta sisään. Pakkasta on muutama aste, mutta tuulen vuoksi se tuntuu iholla neulanpistoilta. Aurinkoa ei näy, mutta pipopäisiä uimareita sen sijaan kyllä. Hurjapäät pulahtelevat vuorotellen avantoon ja kaikkien kasvoilla välähtelee toinen toistaan leveämpiä hymyjä. Näissä olosuhteissa vapaaehtoistyöurakkaansa tekee talviuintiaktiivi Jukka Rantala.
Takuusuojaa talviolosuhteisiin
Turun Aurajoella käydyt talviuinnin SM-kilpailut ovat vapaaehtoisille kova ponnistus: yli 900 uimarin ja reilun 1000 lähdön organisoinnissa on riittänyt puuhaa. Kun tapahtuma kolmen päivän aikana kokoaa vielä yli 12 000 katsojaa, on kasassa aikamoinen ponnistus. Jukka Rantalan tehtävänä on kisavalvojan ominaisuudessa ollut huolehtia, että kaikki toimii ja tapahtuma on turvallinen uimareille. Suuret lämpötilanvaihtelut kun asettavat kylmäuintiin tottuneenkin elimistön haasteiden eteen. Uinnin jälkeinen euforia on kuitenkin sen arvoista.
Vaikka valtaosa työstä on tehty jo ennen tapahtumaa, on kisavalvojan tehtävänä olla paikan päällä koko kilpailujen ajan. Siksi lämmin, vaihteleviin olosuhteisiin soveltuva pukeutuminen on näissä kekkereissä kaiken A ja O. Suomen talvessa kun kaikki lämpöasteista ja vesisateesta lumimyrskyyn ja hyytävään pakkaseen on mahdollista.
Rantala käyskentelee kisapaikalla rennolla meiningillä, sillä hänen iholleen viima ei ulotu. Siitä pitää huolen HYLJE Professional -haalari. Tuulenpitävässä haalarissa kelpaa painaa työvuoroa kolme päivää putkeen. Avantoaktiivina kunnostautunut Rantala tietää, mistä puhuu, sillä hän starttaa kisaan itsekin.
Hyljemäistä menoa
Suomalaiset ovat kuuluja äärimmäisistä harrastuksistaan. Talviuinti täyttää nämä kriteerit monellakin tavalla. SM-kilpailut ovat iso tapahtuma, joissa mitellään 25 metrin rintauinnissa, 25 metrin vapaauinnissa ja 50 metrin rintauinnissa. Hyljemäisyyttä kisoihin tuovat rentosarjat, jotka on nimetty norpiksi ja kuuteiksi. Osallistumiskynnys on tehty matalaksi, sillä norpat uivat 25 metriä ilman aikaa ja kuutit käyvät vain pulahtamassa.
Jotta uimarit pääsevät tositoimiin, tarvitaan runsain mitoin vapaaehtoisia. Talviolosuhteissa heidän vaatettamisensa on haaste, johon HYLJE Professional vastaa parhaalla mahdollisella tavalla. Haalari on mitoitettu suomalaiselle vartalotyypille sopivaksi ja sen alle mahtuu tarpeen mukaan erilaisia vaatekerroksia. Kevyt päällikangas kestää hankausta, hengittää ja hylkii likaa. Jämäkät ketjut ovat helppoja käyttää vaikka rukkaset kädessä, eikä tuuli pääse tuplaetulistojen välistä kutkuttelemaan ulkona puuhailevan ihoa. Haalarin monet taskut pitävät huolen siitä, että kaikki tarpeellinen kulkee kätevästi mukana ja on heti käden ulottuvilla. Kylmyyttä ja kosteutta eristävien vahvikkeiden ansiosta haalarilla kelpaa istua tai häärätä vaikka polvillaan.
HYLJE Professional on helppo muotoilla myös omaan vartaloon sopivaksi, sillä vyön, lahkeiden muotolaskoksien, säädettävien lahkeensuiden ja säädettävän hupun ansiosta. Sisähenkselit pitävät housuosan ylhäällä taukojen ajan. Jäällä haalariin saa kiinnitettyä naskalit ja pimeällä näkyvyys on hihoissa ja lahkeissa olevien heijastinten ansiosta taattu.
Talviuintiharrastajan luottokaveri
Kuten sanottu, Jukka Rantala starttaa kisaan myös itse. Sitä varten hän on tuonut mukanaan kotiavantonsa Maskun hiekkakuoppien vettä. Talviuintiharrastajien uskomuksen mukaan oma vesi auttaa uimaan nopeammin, kun sen kaataa kisa-avantoon.
Uinnin jälkeen on tärkeää suojautua hyvin kylmältä. Rantalalle se ei ole ongelma, sillä urakkansa päätteeksi hän vetää ylleen lämpimän HYLJE Professionalin, nostaa hupun päähänsä ja talsii sisätiloihin lämmittelemään.
Lämmittely talviuinnin jälkeen
Tutustu HYLJE Professional Pilkkihaalariin verkkokaupassamme
Jukka Rantala osallistui kisoissa 25 metrin vapaauintiin ja 25 metrin rintauintiin. Ensimmäisessä Maskun Jääkarhuja edustaneen Jukan sijoitus oli 6. ja toisessa 9.
Yksi hiutale: kevyt, korkeintaan 50 g/m2 vanu, vähäinen lämmöneristys.
Kaksi hiutaletta: 80 g/m2 vanu, hyvä lämmöneristys, vaatteella pärjää hyvin vielä -15 asteen pakkaskeleillä.
Kolme hiutaletta: 150 g/m2 vanu, erittäin hyvä lämmöneristys myös kovilla pakkasilla.
Neljä hiutaletta: paksu 200 g/m2 vanu, soveltuu erittäin haasteellisiin kylmiin olosuhteisiin.