Hoppee ei oo häppee – retroklassikolla kyllä tarkenee

Muistatko vielä Hopeahaalarit? 80-luvulla kulttimaineeseen nousseita haalareita on jälleen saatavilla.

1980-luvun Suomessa elettiin onnellista aikaa. Kansantalous kukoisti ja työttömyyttä oli vähän. Dingo-mania tanssitti nuorisoa, Matti Nykänen hyppäsi Suomelle historiallista menestystä, Helsinki sai ensimmäisen metronsa ja Arkadianmäellä vietettiin hyvinkin sopusuhtaista eloa.

Ja sitten oli tietysti Hopeahaalarit.

Hopeahaalarit muistetaan 80-luvulta erityisesti kahdesta mediahuomiota saaneesta tapauksesta. Molempien tarinoiden juuret juontavat Lappiin.

Vuosien 1984 ja 1985 vaihteessa koettiin Inarijärvellä jännittäviä hetkiä, jotka olisivat nykyaikana keränneet uutisoinneissa korkeita klikkimääriä. Tuolloin jäivät klikkailut tekemättä, mutta sanomalehdet rapisivat vilkkaina ja katselukertoja kerääntyi kuvaputkitelevisioiden kautta runsaat määrät – jopa ulkomailla asti.

Neuvostoliiton käyttämä ohjus harhautui joulukuun 28. päivä Suomeen Inarijärven alueelle. Ohjusta etsittiin huippukipakassa 48 asteen pakkasessa massiivisella porukalla. Asiasta syntyi suuri haloo luonnollisesti aina USA:ta ja Natoa myöden, elettiinhän tuolloin kylmän sodan aikaa. Hopeahaalareillaan kuu-ukkoja muistuttanut etsintäpartio tallentui kameroihin ja sitä kautta ihmisten mieliin. Tarina löytyy myös Ylen Elävästä arkistosta.

Kotimaista huomiota keräsi myös lappilaisen kelkkalähetystön matka Rovaniemeltä Helsinkiin. Maaliskuussa 1984 Hopeahaalareihin sonnustautunut lähetystö otti moottorikelkat alleen ja päräytti Suomen halki aina Eduskuntatalolle asti viemään ministeri Matti Ahteelle kirjeen, jossa vaadittiin muutoksia ympäristölakiin. Matkan seurauksena Suomeen perustettiin kelkkareitistö. Tarina on taltioitu videollekin.

Hylje Haalarihommia Hopee Ei Oo Hapee Retroklassikolla Kylla Tarkenee 2

Kaamasen kansallispukujen uusi tuleminen

Hopeahaalarit sulattivat lämmöllään pohjoisen väen sydämet niin, että niitä alettiin kutsua inarilaisen kylän mukaan Kaamasen kansallispuvuiksi. Vanhat puvut ovat kestäneet hyvin, sillä jo 80-luvulla valmistettuihin haalareihin voi edelleen törmätä.

Niin pitkälle vuosia takaisin ei kuitenkaan tarvitse enää mennä, mikäli haluaa oman osansa lämpöklassikosta. HYLJE® valmistaa edelleen pitkään markkinoilta kadoksissa olleita aitoja ja oikeita Hopeahaalareita. Ja valmistaa jatkossa lisää, kiitos retrorakkaiden suomalaisten.

Uutta tehdessä ei vanhaa ja toimivaa haluttu lähteä turhaan sörkkimään. Legendaarinen kuosi on pidetty kutakuinkin muuttumattomana. Siitä kun ei design enää suomalaisemmaksi mene! Messuja kierrellessä on muuten huomattu hopean olevan tulevana talvena vahvasti esillä ulkoiluvaatteissa.
Myös uudet haalarit ovat jokainen yksilöllisesti numeroitu, aivan kuten aikaisemmatkin. Näin jokainen saa varmasti täysin uniikin haalarin, jollaista ei ole kenelläkään muulla.

Suurimmat muutokset on tehty materiaaleihin, jotka on päivitetty vastaamaan vielä paremmin tämän päivän tarpeita. Hopeahaalarit vastaavat paljon ominaisuuksiltaan Hylkeen Xtreme-haalareita. Eli antaa tulla vaan, 48 asteen pakkaset!

Sen ainoan ja oikean löydät täältä